Ruovesi uudistaa lukukinkeriperinteen

13.9.2023

Ruoveden kunta, seurakunta ja Vinhan kirjakauppa ovat yhteistyössä uudistamassa lukukinkeriperinnettä osana laajempaa Lukeva Ruovesi -hanketta, jossa Ruoveden kunnasta ollaan tekemässä valtakunnallista esimerkkiä lukevasta yhteisöstä. Ensimmäinen kirjailijavieras on Virpi Hämeen-Anttila Pekkalan kartanossa tiistaina 19.9. kello 18.00.

 

Vuoden 1686 kirkkolaki määräsi papit kulkemaan ympäri pitäjäänsä opastamassa ihmisiä hyvään käytökseen sekä lukutaidon ja painetun sanan pariin. Tällä toiminnalla luotiin vuosisatojen mittaan pohja Suomen kulttuurin nousulle sekä Suomen kieli ja mieli. Prosessi ei ollut kivuton, ja niinpä vanha kansa tapasi sanoa: "Kaksi pahaa päivää on vuodessa – siantappopäivä ja kinkeripäivä”. Tunnetuimmat vanhan ajan kinkereitä vastaan kapinoineet olivat Aleksis Kiven seitsemän veljestä. He pakenivat juuri lukukuulusteluja Impivaaraan, metsään.

Ruovedellä on ryhdytty luomaan uudenlaisia lukukinkereitä. Kunnan, seurakunnan ja Vinhan kirjakaupan yhteistyön tavoitteena on luoda sellainen lukukinkeriperinne, jota ei tarvitse paeta metsään, vaan johon on miellyttävä tulla. Niin että ihmiset voisivat Jukolan Aapon sanoin todeta: "Sanantaito on kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus". 

 

Kinkereillä perinteistä on kylien kuulumisten vaihto kunnanjohtajan kanssa. Lukutehtävänä, joskaan ei pakollisena, on tutustua ennakkoon kunkin kinkeritilaisuuden kirjailijavieraan kirjaan. Kinkereillä siis käsitellään nykykirjallisuutta, ja kulloinenkin kirjailijavierasvieras on seurakunnan pastorin haastateltavana, osallistuu keskusteluun ja lukee otteita kinkerikirjastaan. Lopuksi on lyhyt hartaus ja musiikkia, jokin käsiteltävään teokseen sopiva virsi tai muu musiikkikappale kanttorin harmonilla esittämänä.

 

Lukukinkereitä järjestetään kuukausittain Ruoveden eri kylissä ja ne ovat kestoltaan noin kaksi tuntia. Perinteen mukaisesti niissä on kahvi- ja teetarjoilua.

 

Ensimmäisten uudistuneiden lukukinkerien kirjailijavieras on Virpi Hämeen-Anttila ja käsiteltävänä on hänen uutuusromaaninsa Sarastus, joka aloittaa uuden historiallisen sarjan. Kinkerit pidetään Pekkalan kartanon Pirtti-rakennuksessa tiistaina 19.9.2023 kello 18.00 alkaen. Tilaisuuden avaa kunnanjohtaja Toni Leppänen, jonka jälkeen kirjailija Virpi Hämeen-Anttila on pastori Ville Vauhkosen haastateltavana. Hämeen-Anttila lukee myös osia teoksestaan. Lopuksi musiikkia, lyhyt hartaushetki ja keskustelua. Kirjailijavieraan teoksia on myynnissä tilaisuudessa.

 

Seuraavat lukukinkeripäivämäärät ja paikat ovat tiistai 31.10. Pihlajalahdella ja tiistai 28.11. Visuvedellä. Niiden kirjailijavieraat julkistetaan myöhemmin.

 

 

 

Lisätietoja:

 

Ruoveden kunta, Toni Leppänen p. 044 7871300

Ruoveden seurakunta, Ville Vauhkonen p. 040 8049577

Vinhan kirjakauppa, Pasi Vainio p. 0500 329591